Hukkareissu

Vaikka mieluiten kuljen kotiseudun metsissä, soilla ja järvillä kuvaamassa alueen lajeja, niin välillä tulee mieleen hankkia harvinaisempi luontoelämys. Villin suden näkeminen olisi yksi sellainen. Noita susiahan on kuulemma nykyään joka metsässä ja kylällä, mutta vaikka ne ovat lisääntyneet, ei niitä ole maastossa kameran eteen osunut. Eli jos mielii nähdä luonnonvarainen susi, on tukeuduttava kojuyrittäjien palveluihin.

Tuumasimme Syväsen Heikin kanssa, että käydään nyt kerran elämässä sutta katsomassa maksoi mitä maksoi ja varasimme kolmeksi yöksi kojut, majoituksen ja eväät Kuhmosta. No, maksoihan se. Sillä hinnalla olisi elänyt herroiksi Hotelli Kämpissä Helsingissä. Mutta susi olisi varmaan edelleen näkemättä. Sinänsä en arvostele palveluntarjoajan hinnottelua, kun ottaa huomioon monet kojut varusteineen, susien ruokkimiset, kuljetukset ja oheispalvelut. Kerranhan tuo kirpaisee.

Ensimmäisenä yönä olimme vanhasta matkailuvaunusta muutetussa metsäkojussa. Melko pimeä paikka ja todella kylmä yöllä, kun ei voinut oikein ryhtyä taukojumppaakaan pitämään. Neljäntoista tunnin saaliiksi jäi yksi kaukainen näköhavainto karhusta sekä tappelussa päänahkansa menettäneestä ahmasta. Kummastakaan ei yön pimeimpänä hetkenä saanut kuvia tai oikeastaan viitsinyt ottaa, kun olivat vielä osin pusikossa.

Seuraavana yönä nakotimme rajavyöhykkeellä suon laidalla vanerikopissa. Olosuhteet paranivat sikäli, että ei ollut kylmä ja avomaiseman ansiosta keskellä yötä oli valoisaa. Ei sutta. Yksi karhu tallusti kaukana suon takana rinteessä ja korppeja sekä muita lintuja kävi napsimassa susille varattuja eväitä. Aamulla oli melko kankea olo ja silmät kuin puukonviillot. No, aamupalalle, nokosille ja odottamaan kolmatta ja viimeistä yötä. Seuraavana yönä nähtäisiin millainen hukkareissu tästä tulisi.

Illansuussa taas samaan vartioasemaan ja putket kohti itää. Melko pitkä ilta, jonka piristyksenä sentään haarahaukka pyörähti suolla. Kopissa kuvaamisessa olikin kulmaetsin melko hyvä peli. Kun kuvausaukko on tähystysaukkojen alapuolella, niin ainakin tälläinen 190-senttinen kuvaaja saa niskansa äkkiä kipeäksi. Siinä alkoi jo tuntua siltä, että vaikka sudet vierailivat suolla melkein joka yö, niin meidän tuurilla ei. Yhden jälkeen häpsähdin puolitorkuksista, kun idässä näkyi rajanylittäjä ja kohtahan se hahmottui hukaksi. Tönäisin Heikin hereille ja ryhdyimme kuvauksiin. Ensimmäisen hukan jälkeen tuli toinen hoikempi yksilö ja vähän myöhemmin vielä kolme lisää. Parin tunnin vierailun ja ruokailun aikana saimme sen mitä haimme, eli susikuvia. Varmaan sudet vaistosivat, että noissa kopeissa oli joku, mutta nälkä ohitti epäluuloisuuden.

Saimmeko nyt villistä susista kuvia? No, vaikka kuvauspaikka ja ruokailut oli järjestetty, niin otukset kuitenkin elelivät syrjäisessä erämaassa eikä häkissä. Mutta ehkä tuo yksi kerta riitti tyydyttämään tarpeen.