Hänen majesteettinsa

HÄN laskeutuu paahteista kalliorinnettä alas arvolleen sopivin liikkein. Rauhallisen lepattelyn ohella lentonäytökseen sisältyy vaivattoman näköistä liitämistä. Hän on isoapollo. Eikä häntä voi sekoittaa muihin valkoisiin lajeihin, kuten kaaliperhoseen tai pihlajaperhoseen. Isoapollon siipien kärkiväli voi olla yli 90 millimetriä ja niillä mitoilla on ansaittu Suomen suurimman päiväperhosen titteli. Menestys myös kauneuskilpailussa olisi taattu.

Perhosharrastukseni alkoi 1960-luvun lopussa monien muiden kattilansiltalaisten nassikoiden yhteisenä villityksenä. Vaateliike Nykymiehestä kerjättiin läpinäkyvällä kannella varustettu paitalaatikko, mikä alussa toimitti perhoslaatikon virkaa. Äitimuori joutui uhraamaan eteisen vanhat kukikkaat tylliverhot ja ompelemaan niistä haavin. Apteekista saatiin etikkaetteriä hankittua pienen kuulustelun jälkeen. Päivällä huidottiin haaveilla niityillä, kun taas yöllä päivystetiin kirkkaiden perhosia houkuttelevien valojen alla. Joskus innostuttiin keskellä yötä kiitäjiä jahdatessa mekastamaan naapurin sireenipensaan juurella. Metelin seurauksena oli usein noitumisen vauhdittama äkkilähtö.

Kaikilla harrastajilla on omat haaveensa siitä elämän pinnasta, tähtihetkestä. Mekin plarasimme talvi-iltoina vanhoja koirankorville kuluneita perhoskirjoja ja haaveilimme silmät kiinni sen ja sen perhosen saamisesta kokoelmiin. Yksi näiden päiväunien yleisin kohde oli isoapollo. Keräämishaaveet saivat lopun vuonna 1976, kun laji rauhoitettiin, mutta unelma kohtaamisesta säilyi näihin päiviin saakka. Tapaamista on vaikeuttanut isoapollon pääasialliset esiintymisalueet saaristossa ja Ahvenanmaalla. Mantereen puolella sitä on esiintynyt vain muutamissa toukkien ravintokasvia, maksaruohoa kasvavissa paikoissa Uudellamaalla.

Elämänpinnani apollon suhteen täyttyi heinäkuun puolivälissä, kun minulle tarjoutui tilaisuus päästä käymään varmimmalla mantereella sijaitsevalla esiintymispaikalla. Tosin ympäristöviranomaisen ”valvonnassa” ja vaitiololupauksin. Hänen majesteettinsa isoapollo oli juuri niin juhlava näky, mitä olin 40 vuotta haaveillutkin. Ja kun heitä oli useampi yhtäaikaisesti lennossa! Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa, vaikka ne olivat vain hyönteisiä… Jos vielä raaskisin kerätä perhosia eikä isoapollo olisi rauhoitettu, niin silti Hän olisi saanut jäädä kuningaskuntaansa leijailemaan.

Seuraava elämänpinna? No, varmaan se pääkallokiitäjä. Vihjeitä otetaan vastaan.