Saamme maahanmuuttajista lukea ja kuulla päivittäin eri tiedotusvälineistä. Otsikoissa nähdään monensävyistä uutista sekä mielipidettä ja joudumme seuraamaan hyvin surullisiakin tarinoita. Tuo ilmiö on kuitenkin tullut ollakseen. Maailma on muuttunut ja komealta kalskahtava globalisoituminen on nyt täällä.
Myös Suomen luonnossa on maahanmuuttajia ja vieraslajeja nähty jo pitkään. Syynä siihen ei ole rajojen avautuminen, vaan ennemminkin ihmisten innostus uusiin koristekasveihin. Itseasiassa maahanmuuttajien asemesta olisikin puhuttava tuliaisista. Lupiini, jättipalsami ja jättiukonputki ovat noista tulokkaista tunnetuimpia ja näkyvimpiä. Jokainen noista puutarhoista karanneista lajeista on omiaan lisäämään vieraisiin kohdistuvaa arvostelua. Ja aiheesta.
Kun Suomesta löydetään uusi lintu- tai perhoslaji, niin siitä uutisoidaan laajasti ja sitä juhlitaan kuohuvan kera monissa harrastuspiireissä. Jos tuo uusi laji vielä ryhtyy lisääntymään, kuten kattohaikara tänä keväänä Koskella, tulee siitä televisiotähti. No, onhan noita espanjansiruetanoita kuvattu puutarhoissa, mutta niille ei ole kuppia nostettu. Paitsi ehkä hautajaisissa. Muistanko silti yhtään uutta kasvilajia, mikä olisi saanut meillä positiivisen vastaanoton?
Lupiinit ovat vallanneet tien varret melko nopeasti. Itse kukkahan on toki väriloistossaan komea ilmestys ja visuaalisesti se päihittää tienpenkkojen horsmat sekä leppäryteiköt. Mutta se päihittää myös kotoperäiset kasvilajit valtaamalla niiden elinalueet ja leviämällä jo tienvarsien lisäksi kauemmas metsäaukioille sekä niityille. Maaperää vahvasti muokkaava lupiini ei maistu kuitenkaan ravintokasvina perhostoukille. Niittyjen alkuperäiset kasvi- ja perhoslajit taantuvat ja vaihtuvat. Lopulliset vaikutukset Suomen luontoon nähdään vasta vuosien päästä.
Sinänsä minulla ei ole maahanmuuttajia vastaan mitään, kunhan ne sopivat ja sopeutuvat suomalaiseen luontoon ja sen herkkiin mekanismeihin. Mutta vaikka miten kiristäisimme rajamuodollisuuksia tai asetuksia, niin näitä maahanmuuttajia emme voi enää torjua, joten kait on annettava kaikkien kukkien kukkia. Kunhan vain nuo jättipalsamit pysyvät meidän tontilta pois.