Iso vaalee

Jos apolloperhonen oli se perhosfaunan edustaja, minkä halusin palavasti nähdä, niin lintujen joukosta haavelistani kärkipäässä on ollut ukuli, eli tunturipöllö. Vaikka olen Lapissa rampannut lukuisasti, ei tuota komistusta ole jängällä näkynyt. Siellähän sen mieluiten tapaisin ja kuvaisin iltavalossa lentämässä komeaa tunturimaisemaa vasten.

Loppusyksyllä tuli tilaisuus käydä tutustumassa isoon vaaleaan Pohjanmaan suunnassa, mihin oli ainakin kolme yksilöä tullut pohjoisesta evään perässä evakkoon. Ensin reilun viiden tunnin ajomatka pimeässä loskakelissä tuntui melkoiselta hidasteelta, varsinkin kun ei tiennyt millon ukuli vaihtaa peltoaukeaa. Mutta kun otus alkoi viihtyä samoilla maisemilla kuukauden päivät ja vielä lupasi vielä tälle syksylle harvinaista auringonpaistetta, niin houkuttelin Syväsen Heikin kuvauskaveriksi. Tai vähintään ajomatkalle juttukaveriksi.

Pitkän ja pimeän ajomatkan jälkeen tulimme nykyaikaisten karttasovellusten ja lintutietokantojen ansiosta ukulin oletetulle sijainnille. Aakea laakea tuo olikin näin savolaisiin peltotilkkuihin tottuneelle. Millähän hehtaarilla tuo matkakohde nyt seikkailee? Onneksi tunturipöllön valkoinen suojaväri on todella kehno lumettomassa maisemassa ja pian pellolla näkyikin kyyhöttävän valkoinen hahmo. Ilmiselvä tunturipöllöhän se siellä istuu! Kiikarit esiin kaivettuani tarkentui, että siellähän se on myyräjahdissa – valkoinen maatiaiskissa!

Ajelimme peltoaukean taakse tarkastelemaan maisemaa toisesta suunnasta. Paikalle ilmestyi lintuharrastaja, joka oli kauempaa kaukoputkella havainnut pöllöksi arvelleensa muodon. Kohta hän noukkikin ammattilaisen otteella tunturipöllön maisemasta ja sen tunnistettuaan jatkoi tyytyväisenä matkaansa. Olin lukenut netistä, että tuo pöllö on melko luottavainen yksilö, joten rohkenimme lähestyä sitä pitkien putkien kanssa ladon suojassa. Ukuli ei ollut meistä moksiskaan vaan kuvautti itsensä arvolleen sopivasti myötävalossa.

Kertakaikkiaan komea otus! Petolinnulle harvinainen valkoinen höyhenpuku ja terävät keltaiset silmät. Asustetta täydentävät vielä jalkojen vahvat “höyhentöppöset”. Upea kokonaisuus, minkä ihaileminen antoi voimia toiseen viiden tunnin ajorupeamaan. Toisaalta aina vähän arveluttaa tälläisen luontoharrastuksen varjopuolina oleva, usein joutavanpäiväinen autoilu ja energiankulutus, mutta kuulemma joku kiertelee golfkenttiäkin. Oikein ulkomaita myöten.

Nyt jos vielä kuningaskalastajan näkisi…